Tietoa minusta

Eija Kantelus, Lyhytterapia Helmi
Eija Kantelus, Lyhytterapia Helmi

Esittely

Omaan yli 15 vuoden työkokemuksen auttamistyön parista niin yksilöasiakkaiden, kuin pariskuntien ja perheidenkin tukemisesta elämän erilaisissa kipukohdissa. Olen toiminut 10 vuotta perheneuvolan sosiaalityöntekijänä, jossa kohtaan perheitä mm. vanhemmuuden, vanhempien jaksamisen, parisuhteen sekä perheen sisäisen vuorovaikutuksen haasteissa. Lisäksi toimin perheasioiden sovittelijana riitautuneissa erotilanteissa. Pidän päivätyöni rinnalla terapiavastaanottoa, jossa tapaan yksilö- ja pariasiakkaita mm. jaksamisen haasteissa ja parisuhteen kriisitilanteissa. Terapeuttina pyrin asiakkaan inhimilliseen, arvostavaan ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen sekä dialogiseen keskusteluun.

Olen pohjakoulutukseltani sosiaalityöntekijä (YTM) ja sosionomi (AMK). Lisäksi olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, pariterapeutiksi ja perheasioiden sovittelijaksi. Pariterapiassa lähestymistapani on tunnekeskeinen integratiivinen. Lisäksi olen opiskellut kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvaan pelkojen ja ahdistuksen hoito-ohjelman ohjaajaksi. Parhaillaan kouluttaudun tunnekeskeisen perheintervention ohjaajaksi.

Erityisalueeni terapiatyössä

  • Elämänkriisit ja -hallinta
  • Masentuneisuus ja ahdistuneisuus
  • Parisuhteen pulmat
  • Perheen sisäisen vuorovaikutuksen haasteet
  • Vanhemmuus
  • Eroauttaminen
  • Eron jälkeisen vanhemmuuden tuki
  • Uusperheiden haasteet

Koulutus

  • Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu)
  • Pariterapeutti (integratiivinen)
  • Yhteiskuntatieteiden maisteri, laillistettu sosiaalityöntekijä
  • Sosionomi (AMK)
  • Perheasioiden sovittelija
  • Ahdistuksen hoito-ohjelman ohjaaja (Cool Kids)
  • Tunnekeskeisen pariterapian perusteet
  • Tunnekeskeisen perheintervention koulutuksessa (EFT)

Työkokemus

  • Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
  • Pariterapia
  • Perheasioiden sovittelu
  • Perheneuvolan sosiaalityö
  • Lastensuojelun sosiaalityö
  • Asunnottomien sosiaalityö 
  • Päihdesosiaalityö
  • Aikuissosiaalityö
  • Lastensuojelulaitoksen ohjaajan työ